SABATON hyökkää Suomeen maaliskuussa tehtävänään riisua yleisö aseista neljällä heavy metallille strategisesti merkittävällä paikkakunnalla. Sabatonin moottorimarssi käynnistyy komppanian tukikohdasta Falunista ja vyöryy lännestä itään Seinäjoen läpi Helsinkiin ja pääkaupungista Tampereen kautta Joensuuhun.
SABATON The Circuksessa to 19.3.2015
– Liput: ennakkoon alk. 35 €
– Ennakot: www.lippupalvelu.fi
Euroopan heavy metal -massoja jo pidempään dominoinut Sabaton kiertää maailmaa viime keväänä julkaistu ”Heroes” -albumi panosvyöllään. Levyn nimi on osuva ja sillä viitataan yhtyeen voittoisaan ”Carolus Rex” albumi-kiertue -sykliin. Tuolloin yhtye marssi stadionilta toiselle muuan Iron Maiden -yhtyeen etulinjassa ja soitti samalla uransa suurimman keikkansa Puolan Woodstock Festivalilla yli puolen miljoonan katsojan edessä. Livemenestyksen rinnalla yhtyeen ansiomitaleissa kiiltää rikkoutuneet platinamyyntirajat ja muun muassa Metal Hammer UK Golden Gods Award -palkinto.
Sabatonin Suomen kiertue on osa TUSKA nimen alla järjestettävien, festivaalin ulkopuolella toteutettavien konserttien sarjaa. Tuska-keikkoja tehdään tulevaisuudessa tasaiseen tahtiin, joten kesän festarifiilis on jatkossa läsnä ympäri vuoden. Ei muuta kuin hilselinko pyörimään ja keikoille Tuska-tuttuja moikkaamaan! Sabaton-keikkojen muista esiintyjistä tiedotetaan myöhemmin.
SABATON @ The Circus, Helsinki
To 19.3.2015
Ovet: 20.00
Ikäraja: K-18
Liput: ennakkoon alk. 35 €, ovelta 38 € (mikäli jäljellä)
Ennakot: www.lippupalvelu.fi